Even when you´re crying you´re beautiful too"
Eniten sattuu kun tarkottamattaan satuttaa itsellen tärkeää ihmistä.
Riitelin eilen kahden itselle todella tärkeän ihmisen kanssa. Molemmat riidat olivat mun aiheuttamia.
Se sai mut ajatelemaan ja vetäytymään itseeni. Toinen riita johtui siitä etten voinut päästä yli periaatteistani ja nöyrtyä. Toinen siitä kun olen tosi huono puhumaan ja peruin yhden pitkään suunitellun jutun tosi tökerösti. Ja kun kysyttiin syytä vastasin sarkastisen tyhmästi ja kiertelin aihetta, josta normaalin ihmisen pitäisi pystyä puhumaan parhaalle ystävälleen.
Mä en tiedä miksi mutta jos mulla on joku periaate/päätös, mun on tosi vaikee muuttaa sitä toisten takia. Vihaan anteeksi pyytämistä ylikaiken. Olen totaalisen huono niissä tilanteissa. Menen lukkoon ja alan änkyttämään jotain todella tyhmää.
Ja kun menen lukkoon ja tilannne käy epämiellyttäväksi alan ilkeillä. Ja kun alan oikeen ilkeäksi kellään ei ole kivaa, koska tykkään polkea ihmisiä henkisesti alas . Phtyi mikälie puolustusmekanismi tuokin :D
Lisäksi olen todella huono puhumaan asioistani kellekkään. Koulupsykologilla käyminen aiheuttaa henkistä kuolemaa ja mun tekis mieli repiä siltä naiselta pää irti. Terveitä ajatuksia taas. Mä olen vuodessa opinut luottamaan yhteen ihmiseen jonka luona käyn kerran viikossa. Ennen sillekin puhuminen teki pahaa. Käyn siis yksilö psykoterapiassa. Se etten puhu ihmisille saa minut vihaamaan itseäni koska saan kaverini tuntemaan itsensä arvottomiksi.
Mutta liiasta luottamisesta on vain huonoja muistoja.
Nyt vähän positiivisempia asioita. Kymco käy, sitä ei tarvitsekkaan purkaa. huh. :DD
Okeij joo moro
Ikuisesti teidän Nerffa ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti