... Syvällä hukassa itseni kanssa.
Se siitä positiivisuudesta. Viime yö oli yhtä helvettiä. Tein henkistä itsemurhaa. Parhaalle ystävälleni selitin asian näin:
" Mä en tiedä missä sä oot, mut mä tarviin sua nyt. Tän viestin kirjottaminen tekee pahaa ja on niin vasten mun periaatteita ettei mitään rajaa. Mul on helvetin paha olo koska tunnen itseni heikoksi. Vihaan heikkoutta. Mä olen heikko koska ikävöin ihmistä joka ei ole sen arvonen. Mä en tajuu mistä nää tunteet tulee. Kaikki on hyvin päivällä, mut kun jään yksin ja tulee pimeys kaikki muuttuu. Tunnen itseni niin heikoksi että oksettaa. Miksi mulla on ikävä? Miksi mä koen tän asian näin ? Miksen mä vaan pääse yli?"
Mä vihaan tunteita. Ne ei sovi mulle. Mun elämä ois _PALJON_ helpompaa jos tuntisin vaan vihaa.
Jonkinsortin tunnevamma kai tämäkin, vihaan rakkautta ja välttälen sitä viimiseen asti.
Voisin vaan vihata ihmisiä, kun vihaa ihmiset ei ees yritä, antaa vaan olla.
Ja mistä tää paha olo taas tuli?
Kaikki alkoi selittämättömästä ikävästä, sit tuli itku ja tunsin itseni heikoksi. Mutta mihin se paras osa jäi? Miksen saanu Nerffamaista vihaa päälle?
Vastaus on yksinkertainen, tästä paskasta mitä niskaani sain huolimatta välitän tästä ihmisestä edelleen, enkä osaa vihata häntä.
SAATANA
Haluisin olla vaan kylmä ihminen ja vihata. Yritän löytää sen hymyn nyt, mutten pysty siihen. Olen liian hukassa tunteideni kanssa. Liian hukassa itseni kanssa.
Miksi mä tunnen ?
Miksen mä vihaa?
Ikuisesti, tai ainakin kunnes toisin todistetaan, teidän Nerffa~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti